Ehkä kuitenkin haluat kuulla mikä ihmeen #Focuz?

Complexity

Eksponentiaalisesti kasvava informaatiotulva, kehittyvä teknologia, sekä globaali ympäristö tekee maailmasta nykyään melko monimutkaisen kokonaisuuden, jossa yksilö voi olla hukassa.

Direction

Oleellista ei ole tavoitella täydellisyyttä vaan sitä, että toimii yksittäisissä hetkissä oikein ja näin pitkässä juoksussa mahdollisimman moni elämän eri osa-alueista menisivät oikeaan suuntaan.

#Focuz

#Focuz pyrkii löytämään asioihin vastauksia, oli kyse sitten busineksesta, hyvinvoinnista, arjesta tai mistä tahansa. Tervetuloa messiin!

Meillä on keskimäärin 81 vuotta aikaa nauttia elämästä tällä maapallolla. Tämä tarkoittaa noin 30 000 päivää ja noin 700 000 tuntia. Jokainen meistä haluaa saada varmasti mahdollisimman paljon irti annetusta ajasta. Näin ollen sillä miten aikasi käytät, työhön, nukkumiseen, vapaa-aikaan tai mihin tahansa on merkitystä.

Find your #Focuz.

#Focuz – Blog

Mistä kaikki sai alkunsa?

#Focuz on pyörinyt ajatuksissani jo muutaman vuoden. Kiireinen ja ”kiireinen” arki ovat kuitenkin venyttäneet toteutusta niin, että vasta nyt olen saanut ensimmäisen raakaversion tuupattua ulos. Kyseessä on todellakin kokeiluversio ja voit olla varma, että sivun sisältö on vuoden päästä jotain […]

See all our news